Kati Vihikankaasta Alajärveltä Aisaparin uusi puheenjohtaja

0
Martti Vaurio siirsi puheenjohtajuuden Kati Vihikankaalle.

Aisaparin hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Kati Vihikangas Alajärven Lehtimäeltä. Väistyvä puheenjohtaja Martti Vaurio Lapualta valittiin varapuheenjohtajaksi ja Aulikki Salo Kauhavan Kortesjärveltä sihteeriksi.

Kokouksessa kerrottiin tilannetietoa Merkki Päällä -strategian toteutumisesta vuodenvaihteeseen mennessä.

Ohjelmakauden 2014-2020 aikana on tehty yli 330 myönteistä hankepäätöstä. Julkista rahaa on hankkeisiin jaettu kaikkiaan yli 12 milj. euroa.

Tavoitteena on, että EU:n osuus julkisesta rahoituksesta on 42 %, valtion osuus 38 % ja kuntarahaosuus 20 %. Rahoitus on toteutunut täsmälleen tavoitellussa suhteessa. Yksityistä rahoitusta on kertynyt jopa tavoiteltua enemmän: tavoite on 35 % ja toteuma on 42 %.

Yhteiskuvassa vas. sihteeri Aulikki Salo, puheenjohtaja Kati Vihikangas ja varapuheenjohtaja Martti Vaurio.

Tälle vuodelle on haettu siirtymäkauden myöntövaltuutta 1,8 milj. euroa ja saman verran vuodelle 2022. Ensimmäinen hakujakso päättyy tänä vuonna helmikuun lopussa ja seuraavat toukokuun ja syyskuun lopussa.

Hakuun toivotaan Merkki Päällä -strategian mukaisia investointi- ja perustamistukia paikallisille yrityksille, elinkeinollisia kehittämishankkeita mukaanlukien yritysryhmähankkeet sekä kehittämis- ja investointihankkeita, joiden hakijoina ovat paikalliset yhdistykset. Yritystuilla on jatkuva haku.

Seuraava rahoituskausi käynnistyy tällä tietoa vuoden 2023 alusta ja uuta strategiaa valmistellaan parhaillaan – ilmoittaudu mukaan suunnittelemaan kotiseudun tulevaisuutta, katso lisätietoa kotisivulta tai kysy lisää henkilöstöltä!


 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI