Keski-Pohjanmaan ”Auervaara” kuherteli reippaat 1,3 miljoonaa – miehellä yli 30 petoksen uhria!

0

Pohjanmaan poliisilaitoksen talousrikosyksiköllä on esitutkinnassa laaja petossarja, josta epäillään keskipohjanmaalaista 1960- luvulla syntynyttä miestä. Hänen epäillään yli kymmenen vuoden ajan erehdyttämistarkoituksessa huijanneen eri puolilta Suomea kotoisin olevia naisia.

Poliisi kertoo, että petollisen menettelyn kohteeksi joutuneet naiset ovat epäiltyä tekijää pääosin huomattavasti vanhempia, osa saman ikäisiä ja joukossa muutama nuorempikin. Asianomistajia on poliisin tiedossa 37 henkilöä, joista iäkkäin on syntynyt 1930- luvulla. Yksittäiset petollisella tavalla saadut oikeudettomat hyödyt ovat muutamasta tuhannesta eurosta satoihin tuhansiin euroihin. Yhteensä epäillyn saamat varat asianomistajilta on yli 1,3 miljoonaa euroa. Epäilty tekijä on kontaktoinut kohteensa mm. tanssipaikoilta, risteilyiltä ja muista paikoista joissa ihmisiä liikkuu ja kokoontuu.

Epäillyn tekotapa viittaa hyvin vahvasti niin sanottuun ”auervaarailuun”. Epäilty on erilaisilla lupauksilla ja yhteisen elämän lupausten varjolla saanut luotua asianomistajiin luottamuksellisen suhteen. Tässä luottamuksellisessa suhteessa on alkanut rahojen pyytäminen erilaisiin syihin vedoten, joita asianomistajat ovat uskoneet. Epäillyllä on ollut yhtä aikaa useita kohteita, joita hän on huijannut. Asiassa epäillään, että epäillyllä ei ole ollut aikomusta, eikä edes mahdollisuutta maksaa saamiaan ja lainaamiaan rahoja takaisin lupauksista huolimatta. Asianomistajilta saamansa varat rakkausromanssien epäilty on kuluttanut eri tarkoituksiin.

Polisii kertoo, että päilty tekijä on ollut esitutkinnan aikana vangittuna. Epäiltyjä tekoja tutkitaan petoksina ja törkeinä petoksina. Esitutkinta valmistuu loppukesästä ja juttukokonaisuus siirtyy sen jälkeen syyteharkintaan.

Asiasta tiedottamalla poliisi haluaa varoittaa ihmisiä antamasta tai lainaamasta rahaa ensituttavuuden tai pitemmänkään luottamuksellisen suhteen jälkeen.

Jos jo ensitreffeiltä lähtien ryhdytään pyytämään rahaa ja luvataan sen takaisinmaksua erilaisin selityksin, niin jotakin hämärää yleensä on asiassa. Ja kun lainanmaksun aika koittaa, aina tulee uudet selitykset miksi lainattua rahaa ei voikaan maksaa takaisin. Näissä niin sanotuissa rakkauspetoksissa on tyypillistä luottamuksellisen suhteen luominen, jonka jälkeen rahan nyhtäminen alkaa. Luottamuksellinen suhde voi syntyä hyvin nopeastikin, koska petollisella tavalla toimivat henkilöt ovat hyviä puhumaan ja saamaan aikaan itseensä ikään kuin henkisen riippuvuuden.

Varsinkin näin kesä aikaan, kun ihmiset liikkuvat enemmän ja uusia suhteita syntyy henkilökohtaisissa tapaamisissa ja myös netissä, poliisin neuvo on, että kannattaa olla rakkaudenhuumasta huolimatta terveellä tavalla epäilevä. On ainakin parempi pidättäytyä antamasta rahaa kenellekään, jos ei tiedä ja tunne henkilön taustoja. Voisi ajatella, että tosirakkaus pysyy kaikesta huolimatta, vaikka jättää rahan tai lainan antamatta.


 

PTV-viinimyymälä_250620

JÄTÄ KOMMENTTI