Kilauta ”kaverille”! – Virrat näyttää jälleen esimerkkiä

0
Samassa "laivassa" ollaan... (Kuva: Virrat kaupunki)

Virtain kaupunki pyytää soittamaan yli 70-vuotiaalle

Virtain kaupunki haluaa hyödyntää virtolaista yhteisöllisyyttä ja yhteisöjen voimaa korona-ajasta selviytymisestä. Kaupunki pyytää yhdistyksiä ja muita vapaaehtoisia soittamaan yli 70-vuotiaille läheisille, tutuille, kyläläisille ja yhdistysten jäsenille
Juha Viitasaari

– Varmista naapurisi hyvinvointi pienellä eleellä. Puhelinsoitto auttaa tuomaan esiin arjen ongelmia ja piristää toki muutenkin näinä eristäytyneinä aikoina. Pidämme toki kaupungin sote-palveluistakin yhteyttä asiakkaisiin, kuntalaisiin ja riskiryhmiin, mutta tällä vapaaehtoisella naapurista huolehtimisella on iso merkitys ja apu meillekin työssämme, kaupunginjohtaja Juha Viitasaari kertoo.

Korona-ajan poikkeusolot ovat luoneet tilanteen, jossa moni elää erilaisessa ja eristäytyneemmässä tilanteessa. Tilanteessa on varmistettava kaikkien kuntalaisten, läheisten ja erityisesti riskiryhmien hyvinvointi. Kaupunginjohtaja toivoo, että jokainen muistaisi huolehtia läheisistään ja kyläläisistä sekä kysyä, onko hänellä kaikki hyvin.

– Kaupungille on ensiarvoisen tärkeää saada tietoa ongelmista ja tarpeista, joita korona-aika on tuonut esiin. Moni on tottunut selviämään eikä siksi pyydä apua, vaikka sitä tarvitsisi. On hienoa, jos voisimme tässä työssä hyödyntää virtolaista yhteisöllisyyttä, Viitasaari toteaa.

Kaupunki pyytää yhdistyksiä ja muita vapaaehtoisia olemaan aktiivisia ja ottamaan tietoisesti yhteyttä tuttuihin yli 70-vuotiaisiin puhelimitse. Meidänkin työtä auttaisi suuresti, jos varmistatte heiltä, onko heillä kaikki hyvin, ja tarpeen mukaan auttaisitte heitä ottamaan yhteyttä tarvitsemiinsa palveluihin. Erityisesti erilaisten yhdistysten toivomme soittamaan läpi riskiryhmiin kuuluvia jäseniään tai muita tuttuja ja toiminta-alueella olevia.

Jos olet yhteydessä henkilöihin, varmista ainakin seuraavat asiat:

♥   Onko hänen yleinen terveydentilansa normaali

♥   Onko hänelle järjestynyt ruoka kotiin

♥   Onko kotona lämmitys ja vedensaanti kunnossa? Onko tarvetta esimerkiksi polttopuille

♥   Onko yleinen jaksaminen kunnossa?

Mikäli näissä asioissa on ongelmia, henkilöä joko ohjataan ottamaan yhteyttä kaupunkiin tai soittaja voi myös ilmoittakaa itse tilanteesta. Poikkeusolojen palvelupuhelin kuntalaisille palvelee numerossa 044 0321 043 arkisin klo 9–17. Sosiaalihuollon asioissa otetaan ensisijaisesti yhteyttä klo 8:00–16:00 sosiaalitoimiston ajanvaraukseen puh. 044 715 1248. Muissa tarpeissa voi olla suoraan yhteydessä myös asiasta vastaavaan tahoon. Esimerkiksi Virtain kaupungin verkkosivuilta löytyy puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet sekä myös puhelinvaihde 03 485 111 palvelee virastoaikoina.

– Sivuilta löytyy myös tietoja esimerkiksi ruokapalveluista ja kotiinkuljetuksista. Virtolaiset ovatkin lähteneet hyvin mukaan poikkeustilanteen ratkaisuihin ja monta hyvää palvelua on syntynyt vastaamaan huutoon. Selvitään yhdessä läpi korona-ajan ja varmistetaan, että myös kaveri, naapuri tai muut kyläläiset jaksavat, Viitasaari päättää


 

Koronavirus-arkistotiedote 1_20

JÄTÄ KOMMENTTI