Konnille kelpaavat kaikki… KORUISTA KELLOIHIN ja KIUKAISIIN…!

0
Sain eräältä huvilanomistajalta kuvan, joka todistaa ettei kameratkaan enää pelota konnia. Alueella on kolme näkyvää varoituskylttiä kameroista. Siitä huolimatta koronamaskilla, sairaalasormikkailla ja sadetakilla sadesäällä luontevasti varustautunut varas kävi hakemassa rohkeasti toisen omaisuutta!

Pentti Hautala/J-Pnews
SUOMENSELKÄ

Sen jälkeen, kun kirjoitin äskettäin Alavuden Allasjärven huvilamurrosta, olen saanut vastaanottaa kertomuksia monista vastaavista tapauksista. Niistä on käynyt ilmi, että konnille kelpaa kaikki ja kaikilla keinoilla. Kameravalvontaakaan ei enää kaihdeta!

Koronamaskit tuovat nyt asunto- ja vapaa-ajanasuntomurtoihin luontevaa rohkeutta. Maskien käyttö takaa tavallaan apua tunnistamattomuuteen. Jos kohtaa ylättäen hiipaillessaan sivullisen, niin jää tunnistamatta ja saa nautia varovan toimijan maineesta.

Etätyöt vapaa-ajanasunnoissa ovat rajoittaneet huvilamurtoja, mutta vastaavasti lisänneet samalla asumattomien talojen tyhjäämistä.

Kansalaisten kertomuksia, konnien kohelluksista kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä tekijöiden röyhkeyttä. Esimerkiksi ylhäälle lujasti kiinnitettyjä valvontakameroita on peitetty, päälle heitetyllä märällä pyyhkeellä. Jätetty särkemättä. Näin vaikka varmasti on tiedostettu kuvaan tallentumisesta. Kun on koranamaskit ja muut tunnistamattomuuden varmistavat suojavaatteet päällä, on tunnistaminen esim. sateella lähes mahdotonta.

Niin sanotut riistakamerat ovat kelvanneet saaliksi. Kesämökeiltä on yleisemmin otettu mukaan kiikarit, kamerat, kellot, kaljat, kaasupullot, televisiot, tietokoneet, perämoottorit sekä muut sähkötyökalut ja koneet. Vanhat astiat ovat myöskin suosiossa. Olipa eräältä huvilalta häipynyt vielä kaupan paketissa olleet kius ja kaminakin. Ähtäriläiselta huvilalta lämpöpuhaltimet ym.ym.

Asumattamosta alavutelaiseta talosta on häipynyt muun muassa kolme moottorisahaa. Sahoja säilytettiin rakennuksessa, kun niitä tarvittiin lähimetsän hoitoon.

– En ole viitsinyt ilmoittaa poliisillekaan, kun en koskaan ole laittanut oviakaan lukkoon. Ei ole aikasemmin mitään viety. Mutta nyt sitten joku konnakopla tai yksinäinen konna osui apajalle.
– Ovet ovet nykyään lukossa ,että ei aivan ilman vaivannäköä tavaraa onnistu kukaan autoon kantamaan.

Hakojärveltä puolestaan kalastaja menetti veneestään perämoottorin, kun antoi olla tämän veneessä paikallaan.

Tässä vain muutama pieni esimerkki. – Monesta muustakin tapauksesta on viime päivinä minulle kerrottu. Läheskään kaikki eivät ole ilmoittaneet tapauksista poliisille asti.

Mökkimurrot ovatkin harmillisia omistajilleen ja haasteelisia tutkivalle poliisille. Vuosittain ilmoitetaan Suomessa virkavallelle runsaat 1000 mökkimurtoa. Asunto ja vapaa-ajanasuntomurtoja ilmoitettiin vuonna 2020 kaikiaan 3700. Lisäystä on vuoteen 2019 verrattuna yli 11 prosenttia.

Vielä vuonna 2020 ja 2021 alkuvuodesta rikolliset tulivat enimmäkseen ulkomaita ja tekivät kymmeniä murtoja samoilla alueilla. Koranarajoitusten Suomen rajoilla tiukennettua, ulkomailta ei ole päästy normi vapaasti maahamme. Tämä on samalla hyydyttänyt ulkomaisten konnien maihinnousua ja kolttosia.

Ulkamaiset rosvot ovat myöskin toiminassaan paljon suomalaisia rosvoja röyhkeämpiä ja ”ammattitaitoisempia”. Vieraat ovat jopa tulleet taloihin etuovesta, asukkaiden olessa takapihalla viettämässä aikaa!

Tilastoseurannan mukaan murtoja tehdään eniten parjantaisin kello 12-15 välisenä aikana.

Läheisellä tienlevityksellä oli varkaan käyttämän autonrenkaan jäljet.
-Nastarenkaat vielä toukokuun lopulla! (Kuva:Pentti Hautala)

 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI