Liukas talvikeli yllätti autoilijat – seurauksena tieltä suistumisia ja peltikolareita

0

Päivitetty 27.10.2012 klo 18.00

Seutukunnalla on kirjattu lauantain aikana huomattavasti normaalia enemmän liukkaan kelin aiheuttamia yksittäisiä ulosajoja.

Alajärvellä Hoiskoon johtavalla ”vanhallatiellä”  Lahdenmäen paikkeilla sattui aamulla vähän ennen kello kahdeksaa yksittäisen henkilöauton ulosajo. Hoiskon suunnasta matkanneen miehen ohjaama henkilöauto lipesi liukkaalla tieosuudella menosuunnassaan oikealle puolen tietä ojaan ja vaurioitui ulosajossa. Hiljaisella vauhdilla tapahtuneessa onnettomuudessa ei tullut henkilövaurioita. Pelastuslaitos auttoi miehen ajoneuvon takaisin tielle.

Vimpelissä aamulla noin kello seitsemän aikaan ”pahamaineisessa” niin sanotussa Tuomaalan risteyksessä Sääksjärven pohjoispäässä sattui henkilöauton ulosajo.

Kaksi Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin olevaa naishenkilöä oli matkalla Vetelin suunnasta kohti Vimpeliä, kun kelin liukkaus ja huonosti valittu tilanne nopeus pääsi yllättämään vieraammalla tiellä liikkujat täysin. Nastarenkaatkaan eivät auttaneet, kun aamulla erityisen liukas oikealle kääntyvä risteysalueen mutka pääsi yllättämään kuljettajan. Naisten auto ohjautui vastaantulevan kaistan yli tien vasemmalle puolen ja pysähtyi ulos tieltä juuri ennen jokea. Naiset kuljetettiin ambulanssilla Kokkolan keskussairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Vaurioitunut henkilöauto toimitettiin hinausautolla pois paikalta.

Tuomaalan risteyksessä on tapahtunut vuosien aikan lukuisia ulosajoja ja muun muassa jokeen suistumisia, jotka ovat vaatineet myös henkilöuhreja.

Tieltä suistunut olikin rattijuoppo

Lauantaina iltapäivällä ennen kello kahta suistui Alajärvellä valtatiellä 16 Lapuan suuntaan matkanneen mieshenkilön ohjaama henkilöauto tieltä ulos. Onnettomuuspaikka oli Lapuantien ja Vallingintien liittymän paikeilla Kurejoen Pihlajakankaalla. Menosuunnassaan oikealle puolen tietä suistuneen auton kuljettaja ei tiettävästi loukkaantunut. Paikalle hälytetty ambulanssihenkilökunta tarkisti kuljettajan tilan. Ajoneuvo sai jonkin verran peltivaurioita etuosaan autoa. Pelastustoimi auttoi auton pois tienluiskan pohjalta.

Poliisin tiedotteen mukaan ojaan suistunut alajärveläinen keski-ikäinen miesautoilija puhalsi onnettomuuspaikalla törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat poliisin alkometriin.

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI