Maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja | Susien kaatokiintiö on täysin riittämätön

1
(Kuva: Jouko Määttä)

Maa- ja metsätalousministeriö on tänään vahvistanut susien vuotuiseksi kaatokiintiöksi 53 sutta poronhoitoalueen ulkopuolella. Maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Reijo Hongisto (PS) on pöyristynyt päätöksestä.

Kansanedustaja Reijo Hongisto ei hyväksy ylisuurta petoeläinkantaa ihmisten asuinalueille ja sen tuntumaan. (jpnews.fi)

– Tuomitsen jyrkästi noin pienen kaatokiintiön. Brysselin ja Helsingin herrat tietävät muka paremmin, mikä on susitilanne Suomen maakunnissa, kummastelee Hongisto.

– Vaadin kiintiöksi vähintään 80 sutta. Joka päivä joka puolelta valtakuntaa tulee yhteydenottoja susien aiheuttamista vahingoista, Hongisto jatkaa.

Muutama viikko sitten Ylen A-studio kertoi venäläisestä eräoppaasta, joka ampuu palkkiota vastaan Suomesta häädettyjä susia.

– On uskomatonta, että kunnialliset suomalaiset joutuvat turvautumaan tällaisiin keinoihin turvatakseen oman elinympäristönsä pedoilta, Hongisto päivittelee.

Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen korosti 11.12. Ilomantsissa vieraillessaan, että Suomen susipolitiikkaa ohjaa susikannan hoitosuunnitelma, jonka avulla pyritään sovittamaan yhteen sudensuojelun ja susireviirillä asuvien tarpeet.

– Ministeriön näkökulma on oikea, mutta mielestäni ehdotettu kiintiö ei riitä takaamaan susireviirillä asuvien tarpeita ja turvallisuutta, johon hoitosuunnitelmalla tähdätään.

1 KOMMENTTI

  1. Reijo Hongistio on täysin oikeassa lopetetaan tämä vastakkainasettelu lisäämällä susilupia muuten tämä räjähtää käsiin

JÄTÄ KOMMENTTI