Mansikkatiloilla vaikeuksia saada ulkomaalaiset kausityöntekijät oikeaan aikaan Suomeen

0

Mansikkatiloilla on ollut vaikeuksia saada ulkomaalaiset kausityöntekijät oikeaan aikaan Suomeen, kerrotaan Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitosta.

Säiden ääri-ilmiöt ovat aiheuttaneet lisähankaluutta satokauden alkamisen arviointiin. Kausityöntekijöiden lupalomakkeissa työn alkamis- ja päättymisajankohta pitää kuitenkin ilmoittaa tarkasti.

Kausityöntekijöille haetaan lupia jo alkuvuodesta. Tänä vuonna mansikkasesonki on alkanut odotettua aikaisemmin.

Puutarhamarjojen poimijoista suuri osa on ulkomaalaisia. Ulkomailta Suomeen tulee ainakin 12 000 poimijaa vuosittain. Suurin osa työntekijöistä on ukrainalaisia ja venäläisiä. Monet työntekijät tulevat useana kesänä peräkkäin Suomeen poimimaan puutarhamarjoja.

JÄTÄ KOMMENTTI