”Naiset tummissa mekoissa” iskivät jälleen- nyt Soinissa!

0
Perisuomalaista ”näpistelyromantiikkaa” nähtiin jälleen vuorostaan Soinissa. Varastelu avuttomilta ja puolustuskyvyttömiltä on säälittävintä toimintaa, mitä yhteiskunnassa puuhastellaan.

Varasteleva toiminta vain jatkuu ja jatkuu kesät talvet, vuodesta toiseen, eivätkä vastuuviranomaiset eivätkä muutkaan joilla laki ja oikeus on, tahdo saada kitketyksi tuota ”loisilmiötä” yhteiskunnasta. Homma käy yhä röyhkeämmäksi ja tuntuu että se alkaa olla jopa jonkinasteista hupia tekijöilleen itselleen ja heidän ”autokuskeilleen”.

Tuorein Soinin tapaus sattui tänään lauantaina aamupäivällä noin kello yhdentoista aikaan, kun kaksi tummiin pukeutunutta naishenkilöä tunkeutui iäkkään ihmisen asuntoon ”kaupitellakseen” vanhukselle sukkia.

Poliisin mukaan toinen naisista oli puoliväkisin tunkeutunut peremmälle vanhuksen asuntoon ja anastanut yöpöydän laatikosta lompakosta rahaa 70 euroa.

Naiset olivat poistuneet paikalta helmat hulmuten ja ajaneet tiehensä valkoiselle Peugeot -merkkisellä henkilöautolla.

Autossa oli nähty olevan myös mieshenkilön edellämainittujen naisten lisäksi. Auto oli lähtenyt ajamaan Soinin keskustasta Multian suuntaan.

Sama auto on nähty liikuskelvan Soinissa vanhusten asuntojen tuntumassa aikaisemminkin.

Tapahtumaan liittyvistä havainnosta poliisi pyytää ilmoittamaan Alavuden tutkintaryhmän päivystyspuhelimeen 040-8377 959.
S-market_Soini160620

JÄTÄ KOMMENTTI