Pohjalaistalo kärsi huomattavat palovahingot Vetelissä

0
(Arkistokuva)

Keski-Pohjanmaan palo- ja pelastustoimi sai hälytyksen rakennuspalolle Vetelin Nivasaarentielle maanantaina illansuussa kello puoli viiden aikaan. Liekit olivat ottaneet voimakkaan hallinnan noin 200 m² kokoisessa kaksikerroksisessa vanhemmassa hirsisessä pohjalaistyyppisessä omakotitalossa. Palopaikalle kiiruhtivat palokunnat Vetelin lisäksi Kaustiselta ja Teerijärveltä.

1800-luvun lopulla rakennetussa talossa ei asuttu ja sen alakerrassa oli remonttityöt käynnissän. Palokunnat pääsivät nopeasti tulen herraksi, eikä siitä aiheutunut henkilövahinkoja.
Palokunnasta arvioitiin talon vaurioituneen tulipalossa pahoin. Vahingon määrästä ei ollut kuitenkaan vielä tarkempaa tietoa. Myöskään palon syttymisen syy ei ollut vielä tiedossa.

 

PTV-viinimyymälä_250620

JÄTÄ KOMMENTTI