Puutavaratraktori syöksyi puroon Alajärvellä

0
Puutavaraa noutamassa ollut isopyöräinen maantietraktori syöksyi liukkaalta tieltä tänään aamupäivällä vähän ennen kello yhtätoista Alajärven Koivumäen ja Uusikylän välisellä Karstaperäntiellä.

Traktori matkasi kuormineen Koivumäen suunnasta kohti valtatie 16 :tta kun se vasemmalle kääntyvän loivan mutkan jälkeen lähti kuljettajansa hallinnasta ja ajautui vastaantulevien kaistan yli vasemmalle puolen tietä. Raskas ajoneuvoyhdistelmä syöksyi maantiesillan kaiteen läpi ja päätyi kuormineen alas ison puron uomaan.  Peräkärryssä ollut puutavarakuorma levisi maastoon ja traktori kärsi huomattavat vauriot .

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Alajärven yksiköstä kerrottiin, että matkassa oli paljon tuuria, sillä onnettomuuspaikka on erityisen vaarallinen. Myös tienpinta oli onnettomuuspaikalla huomattavan liukas. Traktorin alajärveläinen mieskuljettaja sai rytäkässä pintanaarmuja ja hänet kuljetettiin ambulansilla tarkempiin tutkimuksiin Järvi-Pohjanmaan terveyskeskukseen Alajärvelle .

S-market_Soini160620

JÄTÄ KOMMENTTI