Raimo Vistbacka sitoutumattomana Kokoomuksen listalle kuntavaaleissa

0

Valtiopäiväneuvos, varatuomari Raimo Vistbacka Alajärveltä on antanut suostumuksensa asettua sitoutumattomana Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaaksi. Vistbacka näkee tulevan valtuustokauden erittäin tärkeänä kuntien tulevaisuuden kannalta.

– Tällä kertaa vaaleihin lähteminen on ollut pitkän, perusteellisen ja vakaan harkinnan tulos. Tulevalla nelivuotisella valtuustokaudella tullaan tekemään erittäin tärkeitä päätöksiä kuntien toiminnan kannalta. Ne koskettavat erityisesti maakuntien reuna-alueilla olevien kuntien asukkaita. Toivon, että äänestäjät edelleen arvostaisivat pitkäaikaista kokemustani ja suhteitani eri viranomaistahoihin, joilla voisi edistää koko seutukunnan hyvinvointia. Olen päättänyt siis asettaa itseni vielä kerran äänestäjien arvioitavaksi ja mahdolliseen käyttöön.

Vistbackan myöntää, että kyselyjä eri puolueista on tullut runsaasti. Myös puolueen valinta oli erityisen haastavaa.

– Valintaa vaikeutti erityisesti se, etteivät Sinisen Tulevaisuuden perustajat pystyneet mielestäni hoitamaan perustamansa puolueen asioita edes kohtuudella. Ainoastaan muutama lienee aktiivisesti mukana Sinisten toiminnassa. Olen aikoinaan ollut perustamassa uutta puoluetta ja minulla on kokemusta siitä, kun olen ollut kaksi kautta, eli 8 vuotta, yksin kansanedustajana edustamassa ja rakentamassa perustettua puoluetta. Tämän perusteellä päädyin siihen, etten enää jaksa lähteä tässä vaiheessa omalta osaltani rakentamaan uutta puoluetta. Kun olen vuosien saatossa seurannut politiikkaa ja yrittänyt analysoida sitä, niin minulla lopulta ei ollut muita vaihtoehtoja kuin Kokoomus, joka vastaa tällä hetkellä parhaiten omaan ajatteluuni, pohtii Vistbacka.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo toivottaa Vistbackan lämpimästi tervetulleeksi. Vistbackan mukaantulo tukee sitä, että Kokoomus on puolue, joka puolustaa nykymuotoisia kuntia.

– Haluan toivottaa Raimon tervetulleeksi mukaan työhön, jolla pidetään huoli kuntien tulevaisuudesta. Tarvitsemme vahvoja toimijoita puhumaan kuntien puolesta ja hoitamaan myös maakuntien reuna-alueita. Raimo uskaltaa puhua maaseutukuntien puolesta, toteaa Petteri Orpo.

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI