Raskas ajoneuvoyhdistelmä suistui tieltä Vimpelissä

0
Rekka suistui loivassa hieman alaslaskevassa mutkassa tulosuunnastaan oikealle puolen paksuja isoja puita viistäen
Ajoneuvoyhdistelmän vetoauto suistui ojan luiskaan ja kynti pienen matkan ojanpohjaa, kaatuen lopulta oikealle kyljelleen heinäpellolle (JK/K-Media) Kuva suurenee klikkaamalla sitä!

Päivitetty 19.06.2016 klo 0.30

Elintarvikelastissa matkassa ollut raskas ajoneuvoyhdistelmä ajautui loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa ulos ajoradalta myöhään lauantai-iltana Lakaniementiellä Vimpelissä.

Onnettomuuspaikka sijaitsee noin kaksi kilometriä kantatien 68 risteyksestä Lapuan suuntaan.

Matkassa oli kaksi miestä joista kumpikaan ei loukkaantunut, pikku kolhuja lukuun ottamatta. Paikalle kiiruhtaneet kahden ensihoitoyksikön henkilökunta suoritti kuljettajalle ja apukuljettajalle tarvittavat tarkistukset.

Raahelaisen liikennöitsijän yhdistelmä oli kuljettamassa päivittäisiä elintarvikkeita Pietarsaaresta Etelää kohti, kun se ajautui  kovasta rankkasateesta pehmenneelle kapeahkon asfalttitien reunalle. Raskaan liikenteen useasti käyttämä rauhallinen ”oikotie” Lakaniemen ja Pyhälahden kautta valtatielle 16 oli sateesta normaalin liukas.

Kylmäyhdistelmän pitkä peräkaappi tuli vetoauton perässä loppuun saakka, mutta pysyi onnekkaasti pystyssä eikä törmännyt metsänreunan huomattavan paksuihin ”ikihonkiin”. Yhdistelmän kuorma auto lähti kaatumaan välittömästi tieltä suistuessaan ja paksut puunrungot tekivät lähes täystuhon sen päällä olleelle kuormatilalle.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä aluepäällikkö lappajärveläinen Keijo Kangastie totesi myös sisällä olevien elintarvikkeiden menevän kaikella todennäköisyydellä hylkyyn, mutta perävaunu säilyi täysin ehjänä ja sen pakastin toimii normaalisti.

Tuuria oli myös paljon matkassa ja täystuholta vältyttiin hiuksen hienosti (JK/K-Media)

– Tosi huonostikin olisi voinut käydä, sillä rekan suistumiskohdassa ojan päällä oli katkottua pinotavaraa ja pikkutukkeja. Onneksi ne eivät tunkeutuneet ohjaamoon asti, arvio Kangastie.

Yhdistelmän noston ja takaisin tielle saamisen Kangastie sanoi kestävän koko yön

– Raskaampaa nosto- ja hinauskalustoa tässä lähdetään soittelemaan seuraavaksi paikalle

Rekka suistui loivassa hieman alas laskevassa mutkassa tulosuunnastaan oikealle puolen paksuja isoja puita viistäen (JK/K-Media)
Koronavirus-arkistotiedote 1_20

JÄTÄ KOMMENTTI