Ravihevosen pelastusoperaatio onnistui Lapualla – tytöt selvisivät säikähdyksellä!

0
(Arkistokuva ei liity tapaukseen)
Oma artikkelimainoskamppis kevät2021

Lapuan pelastuslaitos sai keskiviikkona päivällä noin kello yhden aikaan hälytyksen Lapuan raviradadan lähistölle.

Hälytyksen tehtävänimikkeenä oli oli hevosen pelastaminen.  Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan kaksi nuorta tyttöä olivat ”lenkittämässä” ja ajamassa kärryillä hevosella. Yllättäen hevonen oli  pillastunut kärryistä lähtenyttä, normaalista poikkeavaa, ääntä ja juossut ojaan. Kärryt ja ravuri jumittuivat takaosastaan kiinni ojaan. Tyttöjen ja lenkitettävän tukala tilanne oli huomattu myös lähinaapurista, josta oli kiiruhtanut mieshenkilö auttamaan ja irrottamaan kärryt hevoselta. Ravuri oli kuitenkin edelleen kiinni ojassa. Pelastuslaitoksen Lapuan yksikön saapuessa apuun saatin hevonen irroitettua tukalasta paikastaan nostoliinoja apuna käyttäen.

– Tytöille ei sattunut vahinkoa ja hevonenkin pääsi lopulta tyytyväisenä takaisin talliinsa, kertoi paloesimies Marko Mäki-Fossi E-P:n Lapuan pelastuslaitokselta.


 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI