Sinilevätilanne rauhallinen alueella – vain Ähtärinjärvessä joitain havaintoja

0

Elokuun ensimmäisellä viikolla sinilevää on havaittu Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vakiohavaintopaikoista vain Ähtärinjärvellä. Tuulinen sää on hillinnyt sinilevien massaesiintymien muodostumista eikä kansalaisiltakaan ole tullut tällä viikolla havaintoja runsaista sinileväesiintymistä. Järvien pintalämpötilat ovat edelleen hieman viileämpiä kuin tyypillisesti tähän aikaan. Pohjalaisvesistöissä pintaveden lämpötilat ovat noin 18–19 astetta.

 

Levätilannetta voi seurata Järvi-meriwikistä (www.jarviwiki.fi), jonne levähavainnot tallennetaan. Sinileväesiintymät ovat usein paikallisia ja levätilanne voi muuttua nopeasti sääolosuhteiden mukaan. Leväseurannan havainnot kertovat levätilanteen havaintopaikalla kyseisenä ajankohtana.

Sinileviä eli syanobakteereita on kaikissa vesistöissämme, mutta niiden säännölliset ja runsaat massaesiintymät keskittyvät reheviin ja mataliin vesistöihin. Sinilevät pystyvät muodostamaan kukintoja myös laadultaan hyvissä vesistöissä, sillä ne voivat ottaa tarvitsemansa typen suoraan ilmasta. Tällöin esimerkiksi rankkasateen jälkeen vesistöön huuhtoutunut runsas fosforimäärä riittää laukaisemaan kukinnan.

Sinilevät voivat olla myrkyllisiä ja aiheuttaa esimerkiksi iho-oireita, silmien ärsytystä ja pahoinvointia. Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää kokonaan poissa rannasta ja vedestä, kun sinilevää on havaittavissa. Sinileväistä vettä ei pidä käyttää ruoanlaitossa tai löylyvetenä, sillä sinilevämyrkky ei hajoa vettä keitettäessä. Sinilevää sisältävää vettä ei tule käyttää myöskään tiski- tai pesuvetenä eikä syötäväksi tarkoitettujen kasvien kasteluvetenä. Uimarin kannattaa arvioida silmämääräisesti uimaveden tila aina ennen uimaan menemistä. Jos epäilee uineensa sinileväisessä vedessä, kannattaa uinnin jälkeen peseytyä puhtaalla vedellä.

Tällä hetkellä kuusen suopursuruosteen aiheuttamia ruskeita lauttoja saattaa esiintyä paikoin vedenpinnalla sekä sisävesissä että rannikolla. Suopursuruoste on ihmiselle vaaraton kuusen sienitauti. Runsaasti itiöitä sisältävä uimavesi saattaa kuitenkin aiheuttaa uimareille samanlaisia silmäoireita kuin siitepölylautat.

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI