SKAL: Maantielogistiikasta kilpailukykyä toimivalla tieverkolla

0
Kotimaan tieverkon huono kunto ja pullonkaulat rajoittavat hyötyliikennettä. Mm. suurimpia mahdollisia yhdistelmien kokonaispainoja ei pystytä kunnolla hyödyntämään.

Kuljetusyritysten edunvalvoja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry korostaa vaalien alla yhteiskunnan perustehtävistä huolehtimista. Puheenjohtaja Teppo Mikkola nostaa esiin toimivan tieverkon kilpailukykytekijänä, joka laiminlyötynä vie pohjan muulta elinkeinoelämältä. Mikkola puhui Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n vuosikokouksessa Raumalla lauantaina.

Ajoneuvoyhdistelmien massojen ja mittojen korotus syksyllä 2013 sai aikaan investointiaallon, sillä vanhoilla painoilla liikennöinti oli käymässä kannattamattomaksi monilla suoritealoilla. Viidennes SKAL:n jäsenyrityksistä on ottanut uudet massat ja mitat käyttöön joko uusinvestoinnein tai vanhan kaluston muokkauksin. Merkittävät investoinnit tuntuivat toimialan taloudessa ja loivat odotuksia kuljetusmäärien ja kannattavuuden kasvusta.

Kuljetusyrittäjät ovat saaneet pettyä odotuksissaan erityisesti alueilla, joilla tieverkon huono kunto ja pullonkaulat rajoittavat hyötyliikennettä. Tammikuussa 2014 kaksi kolmesta SKAL:n Kuljetusbarometriin vastanneesta kuljetusyrittäjästä arvioi, että tieverkon painorajoitukset veivät hyödyt suuremmilta kokonaispainoilta. Tarvitaan vastuullista infrapolitiikkaa, jotta liikennöinti saadaan sujuvammaksi ja turvallisemmaksi.

– Meidän ei pidä nyt syytellä ketään – ei raskasta liikennettä, ei teollisuutta eikä tieviranomaisiakaan. Tieverkon korjausvelka on yhteinen murhe ja se on yhteisillä päätöksillä korjattava, Teppo Mikkola muotoilee.

SKAL odottaa tulevilta kansanedustajilta ja uudelta hallitukselta vahvoja, infraa eteenpäin vieviä päätöksiä. SKAL:n vaaliteemana ”tiestö” pitää sisällään rahoituksen päivittämisen vastaamaan tiestön painoarvoa yhteiskunnassamme ja pääpainon asettamisen perustienpitoon. Liikenneverkon korjausvelan poistoon on osoitettava 300 miljoonaa euroa vuotuista lisärahoitusta vuoteen 2027 saakka, ja teiden ja painorajoitettujen siltojen korjaamiseen lisäksi yhteensä 400 miljoonaa euroa.

– Toimiva maantielogistiikka on vireän elinkeinoelämän edellytys nyt ja tulevaisuudessa ja toimiala työllistää runsaat 100 000 suomalaista. Valitkaamme päättäjät, jotka ymmärtävät tämän ja tieverkon painoarvon, Teppo Mikkola linjaa.

PTV-viinimyymälä_250620

JÄTÄ KOMMENTTI