Talkoita eläinpuiston hyväksi – käviöiden iloksi

0
Jukka Marin, Vesa Heikkilä, Tauno Pitkälä, Tapio Oikari, Juhani Akonniemi

Asento! Eikun lepo! Talkoissa ei huumoria säästellä

 

Ähtärin Eläinpuistossa on alkukesän aikana työskennellyt muutamakin talkooporukka tehden hyvää jälkeä. Helteisenä kesäkuun päivänä tavoitettiin Ähtärin Reserviläiset ry:n ryhmä puistokierroksen taukopaikkojen pöytien ja tuolien kimpusta. Mitä oikein tapahtuu?

– Meillä on tässä parisen kymmentä pöytää ja saman verran tuolisysteemejä, jotka ensin puhdistetaan, hiotaan ja sitten pintakäsitellään. Meidän työpanos on ilmaista yhdistyksemme hyväksi, kertoo ryhmän hiljaisimmaksi mainostettu Jukka Marin.

– Pöydistä, tuoleista ja pitkospuiden sekä kaiteiden korjauksesta olemme sopineet Eläinpuiston kanssa. Niiden lisäksi olemme ihan itseohjautuneesti korjanneet mm. leirintäalueen pari polkuautoa ja aina jotain mitä nyt silmiin osunut.

Eläinpuistokierroksen asiakasviihtyvyyteen on panostettu

Talkooporukkakin on huomioinut, että Eläinpuisto odottaa vierailijoitaan. Kivalta näyttää ja tuore puu tuoksuu. Myös henkilökunta saa heiltä kiitosta.

– Ihan erityisesti on kiitettävä eläintenhoitoa, ovat kohteliaita ja mukavia ihmisiä. Aluksi emme osanneet ottaa riittävästi eläimiä huomioon työn tuoksinassa, mutta onneksi sitten saimme hyvää ohjausta asiassa, kehuu Jukka.

Kuka nyt kesäyönä nukkuisikaan?

Hellesää herättää miehet työmaalle hyvissä ajoin, klo 6 aloitetaan kun on viileämpää. Mutta se ei ole juttu eikä mikään, koska valoisina kesäöinä ei muutenkaan nukuta. -Aikaisemmin metsurin ammatissa toimiessa oli tavallista kuumilla keleillä lähteä töihin viideksi, kertoo Tauno Pitkälä. Nyt on tehty muutamia päiviä kesän mittaan sopivin väliajoin ja osanottajat vähän vaihdelleet. Taukoja on pidetty, kun siltä on tuntunut. Yhteen asiaan kun voi keskittyä kerrallaan, saa paljon aikaan.

Talkoissa työ sujuu leikiten

Talkootyössä parasta on porukka, huulen heitto ja rento meininki. Talkoissa työn sanotaankin sujuvan kuin leikiten, iloisesti ja nopeasti. Ähtärin Reserviläiset ry. on myös halunnut kantaa oman kortensa kekoon tukeakseen Ähtärin Eläinpuiston kehittymistä. Paikka on tällekin talkooporukalle tuttu aina puiston ensimmäisestä eläimestä, Köpi-hirvestä lähtien.

-Mitäs meillä täällä olisi, ellei olisi Eläinpuistoa, todetaan yhdestä suusta.


 

JÄTÄ KOMMENTTI