Tuomo Puumala ei halua mukaan keskustan puheenjohtajakisaan

0
Keskustan varapuheenjohtaja kansanedustaja Tuomo Puumala ei lähde tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta. Hän ilmoitti kuitenkin halunsa hakea jatkokautta puolueen varapuheenjohtajana.
Puumala ilmoitti asiasta sunnuntai-iltana keskustan Keski-Pohjanmaan piirikokouksessa Vetelissä.

Puumala perustelee päätöstään muun muassa nuorella iällään ja sillä, että hän haluaa oppia lisää siitä, kuinka politiikassa vaikutetaan.

Hän sanoi piirikokouksessa olevansa huolissaan puolueen henkisestä tilasta ja arveli, että huoli on yhteinen.

– Mitenkään muuten en osaa selittää sitä, miten on mahdollista, että 27-vuotiasta ensimmäisen kauden kansanedustajaa on voitu edes harkita puolueen puheenjohtajan tehtävään, hän sanoi.

Puumala ilmoitti halunsa kuitenkin jatkaa puolueessa nykyisessä tehtävässään, ja asettuu ehdolle varapuheenjohtajaksi.

Keskustan puheenjohtajakisaan on tähän mennessä ilmoittautunut neljä ehdokasta:

hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen ja kansanedustaja Timo Kaunisto.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja liikenneministeri Anu Vehviläinen ovat kieltäytyneet ehdokkuudesta.

Uuden puoluejohtajan valinta suoritetaan kesäkuun puoluekokouksessa Lahdessa.

S-market_Soini160620

JÄTÄ KOMMENTTI