Viikko 15 | EPSHP:n tiedote- keskiviikko | 12 uutta tartuntaa eilen

0
Sairaalanmäki ilmakuva

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 13.4.2021 kaksitoista (12) uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista kymmenen on peräisin ulkomailta. Tartuntaketjuista osa liittyy Suupohjan alueen kolmen tuulivoimatyömaan työntekijöihin, osa muualla toimiviin kausityöntekijöihin ja osa sukulaisvierailuihin. Tartuntojen kokonaismäärä on 787.

Viimeisen kahden viikon aikana on todettu yhteensä 55 tartuntaa. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 28,5/100 000 asukasta. Viimeisen viikon aikana on todettu 33 tartuntaa.

Osastohoidon tarve on noussut. Keskussairaalassa on hoidossa muutamia koronapotilaita, samoin alueen terveyskeskuksissa.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 96 829. Eilen tutkittiin 567 näytettä.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ollut koronapandemian perustasolla 23.3.2021 lähtien. Tartuntamäärien nousu viime päivinä on huolestuttava. Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki arvioi seuraavassa kokouksessaan 19.4. tilannetta ja mahdollista kiihtymisvaiheeseen siirtymistä. Toistaiseksi kuitenkin tartuntalähteet on saatu hyvin selville ja tartuntaketjujen eteneminen maakunnassa on estetty karanteenien avulla.

Seuraavan koronatilannetta koskevan tiedotteen annamme maanantaina 19.4.2021  Nyrkin kokouksen jälkeen.


 

JÄTÄ KOMMENTTI