Viikko 16 | EPSHP:n tiedote – maanantai | Vestas tuulivoimatyömailla työskenteleville terveystarkastus

0
Sairaalanmäki aluetta

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonvaihteessa 16. – 18.4.2021 yhteensä neljä (4) uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 801.

Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 52 tartuntaa (ilmaantuvuus 26,9/100 000 asukasta). Viikolla 15 todettiin yhteensä 30 tartuntaa, näistä 47 % oli jo karanteenissa olevia. Lähes kaikki tartuntalähteet saatiin selvitettyä. Karanteeniin määrättiin viime viikolla 90 henkilöä.

Sairaalahoidon tarve on laskenut, sairaalahoidossa on vain muutama koronapotilas. Koronakuolemia on alueella kaikkiaan 23.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 98 283. Eilen tutkittiin 188 näytettä. Viime viikolla tehtiin yhteensä 2329 koronatestiä, joista positiivisten osuus oli 1,3 %. Keskimääräinen vastausviive on 9,4 tuntia.

Koronatilannetta ja alueen rokotustilannetta voi seurata sairaanhoitopiirin koronasivustolla.

Nyrkin suositukset                   

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ollut pandemian perustasolla 23.3.2021 lähtien. Tartuntamäärien kasvusuunnasta huolimatta tänään 19.4.2021 kokoontunut Nyrkki ei nähnyt riittäviä perusteita kiihtymisvaiheeseen siirtymiseen. Perustason puolesta puhuvat myös maakunnan sisäisten tartuntojen vähäinen määrä, jäljitystyön hyvä onnistuminen ja sairaalahoidon vähäinen tarve.

Aluehallintoviraston antama määräys yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamisesta enintään 20 henkilöön on voimassa 30.4.2021 saakka, kuin myös Nyrkin antamat kokoontumissuositukset.

Kokouksessa otettiin kantaa seuraaviin asioihin:

  • Ensisijaisesti suositellaan lukioiden vanhojen tanssien siirtämistä syksylle 2021. Mikäli opetuksen järjestäjä päätyy tanssien järjestämiseen keväällä, toteutetaan tilaisuus noudattaen voimassaolevia rajoituksia ja suosituksia.
  • Oppilaitoksien valmistujaisjuhlat voidaan järjestää hyödyntäen kokemuksia kevään ja syksyn 2020 juhlien järjestämisestä esim. ulkoilmatilaisuuksina tai hybridimallin periaattein noudattaen voimassaolevia rajoituksia ja suosituksia.
  • Oppilaitosten/koulujen TET-harjoittelu- ja työharjoittelujaksoja voidaan järjestää kevään aikana opetuksenjärjestäjän ja harjoittelupaikan järjestäjän keskinäisen sopimuksen mukaan, kun huomioidaan kaikki voimassa olevat rajoitukset ja suositukset.

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki merkitsi tiedoksi seuraavan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 16.4.2021 antaman määräyksen:

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain 15 §:n nojalla Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymää järjestämään kaikille Vestas tuulivoimatyömaihin kuuluvilla Saunamaan ja Suolakankaan työmailla Kurikan, Teuvan ja Kauhajoen kuntien alueilla työskenteleville henkilöille terveys-tarkastuksen SARS-CoV-2-viruksen aiheuttaman yleisvaarallisen tartuntatauti Covid-19:n leviämisen estämiseksi.

Seuraavan koronatilannetta koskevan tiedotteen  annamme keskiviikkona 21.4.2021


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI