Viikko 2 | EPSHP:n tiedote – tiistai

0
Sairaalanmäki aluetta

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 11.1.2021 yksi uusi koronavirustartunta. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 444.

Sairaalahoidossa on muutamia koronaviruspotilaita.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 63 841. Eilen tutkittiin 286 näytettä.

Koronatestiin hakeutuminen on ollut selvästi vähäisempää kuin marraskuussa ja joulukuun alkupuolella. Testimäärät ovat pudonneet, esim. joulukuun ensimmäisellä viikolla (vko 49) tehtiin 3670 testiä, joulukuun viimeisellä viikolla (vko 53) tehtiin 1635 testiä ja viime viikon aikana tehtiin ainoastaan 1566 testiä. Osittain lasku johtunee juhlapyhistä. On kuitenkin edelleen tärkeää, että vähäistenkin hengitystietulehdukseen viittaavien oireiden ilmaantuessa otetaan yhteyttä terveydenhuoltoon koronatestiä varten.

Alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin kokous 12.1.2021

Nyrkki säilytti ennallaan aikaisemmin antamansa, 17.1.2021 saakka voimassa olevat suositukset ja esitti myös Aluehallintovirastolle rajoitusten jatkamista. Perusteena katsottiin olevan alkuvuoden tartuntamäärien nousu ja myös naapurimaakuntien vaikeutunut koronatilanne. Nyrkki kokoontuu seuraavan kerran perjantaina 15.1.2021, jolloin mahdollisesti on jo käytettävissä Aluehallintoviraston päätös rajoitustoimien jatkosta.


 

JÄTÄ KOMMENTTI