Viikko 4 | EPSHP:n tiedote – perjantai | viisi uutta koronavirustartuntaa

0
Sairaalanmäki aluetta

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 29.1.2021 viisi uutta koronavirustartuntaa. Sairastuneista ei kukaan ole ollut edeltävästi karanteenissa. Osa sairastuneista työskentelee sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla. Jäljitystyö on vielä käynnissä. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 509.

Keskussairaalassa ei ole hoidossa koronapotilaita, alueen terveyskeskuksissa on hoidettavana muutama koronapotilas. Etelä-Pohjanmaalla ei ole alkuvuoden aikana todettu koronakuolemia.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 69 152. Eilen tutkittiin 326 näytettä.

THL ilmoitti eilen ensimmäisestä Etelä-Pohjanmaalla todetusta virusmuunnoksesta. Sekvensoinnissa virus on todettu ns. brittimuunnokseksi (tieteelliseltä nimeltään B.1.1.7). Positiivinen koronatesti oli otettu 14.1.2021. Tartunnassa oli kyse Etelä-Pohjanmaan ulkopuolelta tulleesta tartuntaryppäästä, joka näyttää sammuneen.

Sairaanhoitopiiri lähettää THL:lle tarkempaan sekvensointiin viikoittain viisi satunnaisesti valittua positiivista koronanäytettä ja em. muuntovirus löytyi näiden joukosta.  Satunnaisotannassa esiin tulleen helposti tarttuvan brittimuunnoksen löytyminen korostaa torjuntatoimien tärkeyttä entisestään. Epidemiatilanteen vaikeutumisen vuoksi THL on huomattavasti lisäämässä näytteiden sekvensointia erilaisten muuntovirusten löytämiseksi.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI