Viikko 48 | EPSHP:n tiedote – torstai

0
Sairaalanmäki ilmakuva

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin keskiviikkona 25.11.2020 kuusi uutta koronavirustartuntaa. Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 286.  Valtaosa sairastuneista on ollut jo karanteenissa ja tartunnan liittyvät pääosin Järvi-Pohjanmaan tartuntaryppääseen.

Sairaalahoidon tarve on selvästi lisääntynyt. Keskussairaalassa ja alueen terveyskeskusten vuodeosastoilla on hoidettavana yhteensä kahdeksan koronapotilasta.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 47 244.  Eilen tutkittiin 719 näytettä.

Sairaanhoitopiiri on ottanut eilen 25.11.2020 käyttöön tekstiviestikäytännön, jossa myös positiivisesta koronaviruslöydöksestä ilmoitetaan henkilölle tekstiviestillä. Aikaisemmin tekstiviestin on saanut vain negatiivisesta koronatestituloksesta. Positiivisesta tuloksesta otetaan edelleen yhteyttä myös puhelimitse.

Koronatilannetta sairaanhoitopiirissä voitte seurata nettisivullamme, jonne päivittyy sekä tartuntatilanne että sairaanhoitopiirin kautta tutkittujen koronavirusnäytteiden määrä.


 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI