Vimpeli nostaisi veroäyrin tasan 22 prosenttiin

0
AA-OULU_mini

Vimpelin kunnanhallitus kokoontuu heti pyhien jälkeen maanantaina päättämään verokertymistään vuodelle 2015.

Tuloveroprosentin korottaminen puolella prosentilla nykyisestä toisi laskelmien mukaan kunnan kassaan  lisää verotuloja 204.000 euroa joka olisi yhteensä 9.004.000 euroa vuodessa.

Kuluvan vuoden (2014) alustava arvio tuloverokertymälle  on noin 8.800.000 euroa.

Vimpelin kunnan asettama talouden tasapainottamistoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että tuloveroprosentiksi 2015 päätettäisiin 22,00 %.

Tasapainottamistoimikunta esittää myös kiinteistöveroihin 2015 pieniä korotustarkistuksia:

Yleinen kiinteistövero nousisi 1,3  prosenttiin, asunnot 0,7  prosenttiin,  muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,3  prosenttiin. Rakentamattomien tonttien (kaava-alueella) 3,0 prosenttia ei oltaisi nostamassa ensi vuodelle. Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 % ei myöskään olisi muuttumassa.

PTV-viinimyymälä_250620

JÄTÄ KOMMENTTI