Virrat tarjoaa kuolulaisille ruokaa ja soittaa puhelun yli 70-vuotiaille

0
Samassa "laivassa" ollaan... (Kuva: Virrat kaupunki)

Korona-viruksen tuomiin poikkeusoloihin varautuminen on tuonut uusia toimenpiteitä ja palveluita Virroille.

Karanteenin omaiset olosuhteet ovat nostaneet esille entistä tärkeämpänä etenkin ikäihmisten, riskiryhmien ja perheiden huomioimisen uusilla tavoilla.

Koronavarautumista ja sopeutumista on toteutettu monipuolisesti kaupungin palveluissa ja toiminnoissa sopeutuen. Jo aiemmin kaupunki on nostanut esille toiveen varmistaa tuttujen yli 70-vuotiaiden hyvinvointi soittamalla heille. Lisäksi Kiitos, kun ostit paikallista -kampanja kokoaa korona-ajan virtolaisia palveluita.

Etäkoululaisille mahdollisuus hakea kouluruokaa Etäkoulussa opiskelevalle oppilaalle avataan mahdollisuus hakea kouluruokaa jakelupisteistä 15.4.2020 alkaen. Alustavana suunnitelmana on jakaa ruoka kahdesti viikossa. Maanantaina jaetaan kuivatarvikkeet ja keskiviikkona kouluruoka-annokset. Annokset ja tarvikkeet valmistellaan ja pakataan keskuskeittiöllä perhekunnittain haettavaksi perheen valitsemasta noutopisteestä. Noutopisteinä ovat keskustan alueella on Rantatien koulu, Kotalan koulu, Killinkosken koulu, Liedenpohjan koulu, Kurjenkylän kylätalo ja Vaskiveden koulu.

Halukkuus ruokailuun ilmoitetaan edellisen viikon tiistaihin klo 14 mennessä. Ruoka-annokset vastaavat koulussa tarjottavia huomioiden annosten kuljetettavuuden. Myös erityisruokavaliot huomioiden ja kohdennetaan oppilaskohtaisesti. Kouluruoka vastaa kokonaiskustannukseltaan kouluruuan normaalia hintaa. Oppilaita ja vanhempia on ohjeistettu tarkemmin Wilmassa, jonka kautta myös tilaukset ilmoitetaan.

Soittokierros riskiryhmään

Lisätoimenpiteenä on käynnistynyt soittokierros, jossa käydään läpi riskiryhmään kuuluvat. Erityisinä kohderyhminä ovat karanteenin omaisissa olosuhteissa elävät yli 70-vuotiaat sekä vaikeasti vammaiset. Soittokierroksen tavoitteena on varmistaa ihmisten hyvinvointia, tunnistaa palvelutarpeet ja ohjata tarvittaessa tukea poikkeusoloissa selviytymiseen.

Soittokierros on aloitettu vanhimmista ikäluokista. Jo viime viikolla on ehditty käydä läpi 1920-luvulla syntyneet ja 1930-luvulla syntyneitä. Yhteydenottoja jatketaan ja tarvittaessa niiden mukaan ohjataan uusia tai lisäpalveluita saataville.

Myös muita toimenpiteitä on tarvittu poikkeusoloissa selviämiseksi. Kansallinenkin huoli hoitovälineiden ja hengityssuojien riittävyydestä on kannustanut ennakoiviin toimiin Keiturin Sotessa, jonka kotipalvelussa ottetaan käyttöön kangasmaskeja. Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin linjauksen mukaan, jos asiakkaalla ei ole hengitystieinfektiooireita, voidaan käyttää pestävää kankaista suu-nenäsuojainta. Virallisia kirurgisia suu-nenä suojaimet käytetään edelleen korkeamman riskin varotoimia vaativissa tapauksissa.

Tärkeintä suu-nenä suojaimien käytössä on hygieniasta huolehtiminen. Kangasmaskeja voidaan myös valmistaa omatoimisesti. Virroilla valmistus onkin aloitettu osana kaupungin työpajojen työtä.


 

Koronavirus-arkistotiedote 1_20

JÄTÄ KOMMENTTI