Virroilla päätettiin lukion linjoista ja painotuksista

0
Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT

Virtain sivistyslautakunta on päättänyt lukion linjoista ja painotuksista. Lukuvuodesta 2022-2023 lähtien lukiossa ovat lääketiede-, ympäristö- ja tekniikkalinjat, kielten ja kansainvälisyyden linja, työelämä- ja yrittäjyyspainotus sekä taito- ja taideaineiden painotus.

Toimintaa tullaan ajamaan ylös niin hyvin kuin mahdollista jo lukuvuonna 2021-2022.

Musiikkiteatterikurssit järjestetään taito- ja taideaineiden painotuksen sisällä ja pyritään saamaan myös Merikanto-opiston opetusta koulupäivien sisään.
Päätettiin, että lukuvuodesta 2021-2022 lähtien Virtain lukio toimii 8-jaksojärjestelmässä. Virtain yhtenäiskoulu toimii 4-jaksojärjestelmässä niiden luokkien osalta, joiden opiskelu on jaksotettu. Perusopetuksen opetussuunnitelman tuntijako on jatkossa luokka-asteilla 7-9 äidinkielessä 3,25-3,50-3,25 ja oppilaanohjauksessa 0,75-0,5-0,75.
Päätettiin, että koululaisten kesähoitotoimintaa valmistellaan siten, että toiminta alkaa kesän 2022 alusta ja että kesähoidon maksuksi vahvistetaan 55 euroa (5 päivää viikossa) ja 30 euroa (3 päivää viikossa).
Vuoden 2021 juhannuksen juhlallisuuksista päätettiin tehdä videointi ja perinteisestä juhannusjuhlista luovutaan vielä tulevan juhannuksen 2021 osalta korona-rajoitusten vuoksi. JuhannusVirrat-videon käsikirjoitus 25-30 minuuttia. Videon sisältö on seuraavanlainen:
Musiikkia Elvin Ukot – virtolaista kesämusiikkia,
kaupungin tervehdys kaupunginjohtaja
– kuvitus-maisemia,
kerrontaa juhannusperinteitä -kuvitusta,
musiikkia Musiikkiopiston soittajia- ulkomusisointia,
kokon sytytys-kuvitusta-virtolaisia maisemia,
juhannusjulistus-kokon äärellä-kuvitusta-maisemia,
musiikkia Elvin Ukot
-lipunnosto-kuvitusta.-jr

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI