Virtain kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Keijo Kaleva: Valtuutetun itsearviointi tarpeellinen

0
Virtain kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Keijo Kaleva.

Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT

Virtain kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Keijo Kaleva (sd.) puuttui puhessaan valtuustokauden  viimeisessä kokouksessa  maanantai-itana valtuutettujen itsearviointiin valtuustokaudesta 2017-2021 .

– Teimme itsearvioinnin keskuudestamme. Se on tarpeellinen, vaikka oman toiminnan arviointi ei ole helppoa tai mielyttävääkään. Yhtä asiaa arvioinnissa ajattelin kommentoida. Avoimuutta halutaan useasti,  eikä se huono tavoite olekaan. Eri asia on sitten, mitä sillä tarkoitetaan. Meillä toimitaan kunta- ja hallintolakien mukaan sekä noudatetaan valtuuston hyväksymää ja usein päivittämää hallintosääntöä. On tehtäväjako toimielinten kesken.

– Valtuutettuna ja puheenjohtajanakin ymmärrän, että viranhaltijoilla ja oman toimialueen lautakunnalla on ja pitääkin olla sellaista syvällistä tietoa, jota ei minulla olekaan aivan samanaikaisesti.
Jos käyttää aikaa, nettisivujen avulla pysyy hyvin kärryillä, mitä kaupungissa tapahtuu ja mitä asioita tulee  toimielimissä eteen. Kaupunginhallituksen asialistasta ja pöytäkirjasta liitteineen on muodostunut melkoinen tietolähde. Lautakuntien asiakirjoja liitteineen pitää kehitää vastaavasti. Tosin siellä monet pykälät ovat yksilöasioita, joita ei ole lupa julkaista. Kuntien toiminnassa joudutaan lisääntyvästi painimaan julkisuusvaatimuksen ja eritasoisen tiukan tietosuojan kanssa. Tuntuu usein, että ollaan kahden tulen välissä. Tähänkin on pitänyt kiinnitää huomiota budjetissa, sanoi Keijo Kaleva.

– Meillä poliitikoilla on sellainen inhimillinen piirrre, että olisi mukava saada kiinnostava tieto ennen muita. Tiedotusvälineetkin metsästävät skuuppeja. Tosin nyt näyttävät kertovan, mikä väline kertoi uutisen ensin. Jos vertaa vastaavan kokoisia kuntia ja muitakin satunnaisesti julkisten tietojen avulla, ei meillä ole huonosti mennyt. Päätöksiä on saatu aikaan kaikilla tasoilla. Puheenjohtajan ensisijainen tehtävä onkin saada toimielimestä ulos laillisia ja täytäntöönpanokelpoisia päätöksiä. Silloinkin, vaikka oma mielipide jäisi vähemmistöön, muistutti Kaleva.

Hän puuttui myös valtuutettujen sanavalmiuteen.

– Olemme eri tavalla sanavalmiita. Tämä vaikuttaa keskusteluun kokouksissa. Olen toivonut useamman puhuvan ja enemmän perusteluna kannalleen ja vähemmän nimenomaista todistelua toisen kannan vastaisesti. Väittely ei ole inttämistä. Vain pari kertaa on menty liiaksi henkilökohtaisuuden puolelle. Tämän estäminen on vaikeaa, kun pari sanaa tulee nopeasti, eikä meillä ole mikrofoneja, joita voisi mykistää, listasi sanavalmiuteen liittyviä asioita kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Keijo Kaleva.-jr


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI