PESIS | Tero Rantakangas tekee comebackin Ankkureihin

0
Tero Rantakangas iski ottelussa neljä taitavaa juoksua ja palkittiin joukkueen parhaana.

Alajärven Ankkurit tiedottaa Ykköspesiksessä pelaavan nuoren edustusjoukkueensa vahvistuvan saadessaan huomattavan ”kokemuspaketin” mukanaan tuovan  Tero Rantakankaan mukaan rinkiin. Muutaman vuoden tauon jälkeen Ankkureista, tekee Tero nyt takaisinpaluun sinikeltaisiin.  Tero tunnetaan vaarallisena lyöjänä ja erittäin loistavana ulkopelaajana.

Viime vuodet Rantakangas on pelannut kantavana voimana Alavudella APV:n edustuksessa. Ennen Alavuden ”pestiä” Terolla oli takanaan jo pitkä ura Ankkurien väreissä pelaamalla muun muassa 93 ottelua Superpesiksessä ja niissä kertyi lyötyjä juoksuja 4+96. Yksi meriitti tietty täytyy myös ottaa esille, kun vuonna 2012 Tero valittiin Miesten Superpesiksen vuoden tulokkaaksi. Tero oli myös vahvalla panoksella nostamassa Ankkureita kauden 2011 päätteeksi Ykköspesiksestä takaisin Superpesikseen.

Toni Kohonen seuraa Tero Rantakankaan vihaista iskua ”uudelle” hiekkanurmelle. Molemmat pelaajat esittivät upeita suorituksia ulkopelissään.
J-Pnews/JK arkistokuva vuodelta 2012

– Hyvällä ja odottavalla mielellä palaan Ankkuripaitaan. Täällä on nuori ja nopea joukkue. Innolla odotan alkavaa kautta ja etenkin vieraspelireissuja, että pääsen putsaamaan ”Keltin” (Ville Keltikangas) korttipöydässä.
Toivottavasti päästään pelaamaan ”normaali” kausi, eikä rajoitteita olisi enää katsojien suhteen. Ankkurifanit tervetuloa Kitrolle kattomaan kun pallo saa kyytiä kovempaa kuin koskaan.

 Teron pelaajakortin löydät TÄSTÄ linkistä! 

 

”Kultakypärä” Tero ”Rymy” Rantakankaan toivottu comeback toteutuu (K-Media/JK)

 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI