Viikko 4 | EPSHP:n tiedote – keskiviikko | 5 uutta tartuntaa

0
Sairaalanmäki aluetta

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 26.1.2021 viisi uutta koronavirustartuntaa. Kaikki sairastuneet olivat jo karanteenissa olevia. Tartuntojen jäljitystyö on vielä käynnissä. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 502.

Sairaalahoidossa on muutamia koronaviruspotilaita.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 68 389. Eilen tutkittiin 514 näytettä.

Etelä-Pohjanmaalla ei ole toistaiseksi todettu erityisen herkästi tarttuvaa muuntovirusta. Jotta koronatilanne ei pahentuisi alueellamme, on turvavälien noudattaminen ja suositusten mukainen kasvomaskien käyttö edelleen välttämätöntä.

Etelä-Pohjanmaa on saanut Suomeen toimitetuista rokotteista väestöosuuttaan huomattavasti pienemmän määrän. Noudatamme kansallista rokotusjärjestystä, jossa ensimmäiseksi rokotetaan koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat. Muiden ikääntyneiden rokottaminen on mahdollista, kun rokotetoimitukset lisääntyvät tulevina viikkoina.


 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI